tiistai 3. heinäkuuta 2012

Portugali part 1



 Joo, jääny vähä tää kirjottelu, mut yritetääs nyt taas. Tultiin lauantaina parin viikon reissulta Portugalista, tarkemmin Cascaisista. Tietysti jätin kameran johdon kotiin niin en voinut siellä kuvia tänne lisäillä. Kuvasaalis on muutenkin erittäin pieni ja surkea, varmaan koska olimme samassa paikassa viimekin vuonna tai ehkä olin vaan laiska... Aika kului pääosin rannalla ja shoppaillessa, ostoksista voisinkin laitella kuvia myöhemmin.


Tuolla asusteltiin, oltiin tosiaan vähän isommalla porukalla reissussa.


Mun ja Markon huone, vieläkin hävettää missä kunnossa tuo valkoinen päiväpeitto oli meiän loman päätteeksi.

Siinä meidän välilaskun aikana Amsterdamin lentokentällä syömät lounaat, silloin kun olin vielä innoissani kuvaamassa kaikkea. Tämä olikin ehkä onnistunein ruokailu koko reissun aikana, vaikka tarjolla ei ollutkaan haarukoita. Ravintoloissa syömiset tosiaan tuntuivat aina menevän pieleen, esimerkiksi kerran sain kanasalaatin ilman kanaa, kerran ylihinnoitellut lihavartaat joiden sitkeät läski lihat saivat aikaan oksennusrefleksejä ja samassa paikassa jouduimme odottelemaan myös laskua yli tunnin, Cocacola tuntui kuulostavan kaikkien tarjoilijoiden korvaan jääteeltä, jopa mäkistä tilatessani salaatin nimeltä "Ranch", meinasin ensin saada ranskalaiset, mutta mainittuani asiasta sain salaattini, mutta sitten poikaystäväni ei saanut ateriaansa ranskalaisia...






Miten joku voi olla noin ihana? 


Kumpi on söpömpi? ;)


3 kommenttia:

  1. Haha, hyvät noi ruokajutut :D sun ois pitäny kuvata noi merirotat siihen korttiin, paljon parempi toi sun kuva :P <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli ihan mielenkiintosta, tos ei ollu ees kaikki :D haha, no en tiiä siitä :) ei tossakaan välity sen söpöys todellakaan kokonaan :P

      Poista
    2. Kerro huome lisää :D uskon!

      Poista